Helsingin eri kaupunginosien asukkaat ovat hyvin eriarvoisessa asemassa lähiluonnon ja lähivirkistysalueiden suhteen. Esimerkiksi Kalliossa on puistoja ja metsiä 7 m2 asukasta kohti, kun Itä-Pakilassa niitä on 387 m2 asukasta kohti. Koko kaupungissa lähivirkistysalueita on keskimäärin 87 m2 asukasta kohti (poislukien Östersundom).
Kallion lisäksi vähän lähivirkistysalueita on Kampinmalmissa (13 m2), Alppiharjussa (21 m2), Vallilassa (23 m2) ja Vironniemessä (24 m2). Huolestuttavasti Kalliossa ja Kampinmalmissa lähivirkistysalueiden määrä asukasta kohti on myös vähentynyt voimakkaasti viimeisen kymmenen vuoden aikana: Kalliossa vähennys on 21 % ja Kampinmalmissa 29 %. Molemmilla näillä alueilla lähivirkistysalueiden määrä on vähentynyt myös absoluuttisesti.
Myös koko kaupungissa lähivirkistysalueiden määrä on vähentynyt sekä asukasta kohti (-14 %) että absoluuttisesti (-5 %). Erityisen paljon lähivirkistysalueet ovat asukasta kohti vähentyneet Reijolan peruspiirissä eli Pikku-Huopalahdessa, Ruskeasuolla ja Laaksossa (-39 %), Latokartanon peruspiirissä eli Viikissä, Pihlajamäessä, Pihlajistossa ja Viikimäessä (-39 %), Vartiokylän peruspiirissä eli Vartioharjussa, Itäkeskuksessa, Puotinharjussa ja Puotilassa (-25 %) sekä Mellunkylän peruspiirissä eli Kontulassa, Vesalassa, Kurkimäessä, Kivikossa ja Mellunmäessä (-24 %).
Nämä luvut lähivirkistysalueista eivät anna koko kuvaa rakentamiseen otetusta maa-alasta, vaan ne koskevat avoimia ja rakennettuja puistoja sekä taajamametsiä. Monilla alueilla lisääntyvä täydennysrakentaminen kaventaa myös pihapiirien vihreyttä. Lähivirkistyksen osalta luvut kuitenkin antavat hyvän kuvan.
Tämän puheenvuoron liitteenä olevassa taulukossa on esitetty peruspiireittäin lähivirkistysalueiden eli puistojen ja metsien määrät hehtaareina ja asukasta kohti neliömetreinä vuosina 2010 ja 2020. Peruspiirien rajat aiheuttavat joihinkin lukuihin vinoutumaa. Esimerkiksi Keskuspuiston laidalla olevaan Länsi-Pakilan peruspiiriin ei ole sisällytetty lainkaan Keskuspuistoa, kun taas Maunulan peruspiiriin on sisällytetty sen ja Pirkkolan kohdalla oleva osa Keskuspuistosta.
Entä mitä kaupunginosien epätasa-arvoiselle virkistysalueiden määrälle olisi tehtävä? Ainakin muutama johtopäätös on helppo vetää.
Ensiksikin niissä kaupunginosissa, joissa on selvästi vähemmän lähivirkistysalueita kuin kaupungissa keskimäärin, tulee etsiä keinoja lisätä puistoja ja metsäalueita. Itsestään selvää on, ettei niiden jo nyt vähiä lähivirkistysalueita pidä ottaa rakentamisen käyttöön.
Toiseksi muilla alueilla tulee – ennen kuin edes mietitään mahdollisia uudis- tai täydennysrakentamiskohteita – ensiksi kartoittaa asukkaille tärkeät lähivirkistysalueet ja turvata niiden säilyminen. Näin tehdään Euroopan monissa muissa pääkaupungeissa, joissa viheralueita pyritään pikemminkin lisäämään.
Sama koskee koko kaupungin mittakaavassa tärkeätä lähiluontoa, kuten Keskuspuistoa, ns. Helsinki-puistoa eli Vantaanjoen vartta, saaria ja Helsingin luonnonsuojelualueita. Kansallisen kaupunkipuiston perustaminen kansalaisliikkeen esittämän laajan vaihtoehdon pohjalta olisi ensimmäisen askel tähän suuntaan.
MAIJA HAKANEN
FT, ympäristöasiantuntija, Keskuspuistonryhmän aktiivi
Taulukko. Lähivirkistysalueet Helsingissä peruspiireittäin vuosina 2010 ja 2020 Helsingin kaupunginosissa valtavat erot viheralueiden määrässä
Artikkelin kuva Mätäojan varrelta.