Valtuustoinfo 1-2/2025

Helsingin valtuustossa tapahtunutta 15.1. ja 22.1.2025

Helsingin kaupunginvaltuuston kevätkausi alkoi 150-vuotisjuhlaistunnolla. Toisessa kokouksessa oli joitain kaava-asioita ja valtuutettujen aloitteita. Samaan aikaan toisaalla: Joukko kansalaisliikkeistä ja erilaisista poliittisista taustoista tulevia aktiiveja on kutsunut kaikkia kiinnostuneita keskusteluun uuden vaihtoehdon tuomisesta huhtikuussa pidettäviin kuntavaaleihin.

Silmät suljettu demokratiavajeelta

Tammikuussa tuli kuluneeksi 150 vuotta kaupunginvaltuuston ensimmäisestä kokouksesta. Sen jälkeen kunnallinen demokratia on kuitenkin laajentunut. Myös naiset ovat saaneet äänioikeuden ja se ole enää sidottu varallisuuteen.

Yllättävää juhlaistunnossa 15.1. oli se, että mitään isompia uudistamisen tarpeita ei nähty. Huolta kannettiin lähinnä äänestysaktiivisuudesta. Samaan aikaan kun päätösvallan keskittäminen pormestareille ja pieneen piiriin herättää kritiikkiä, tarjottiin apulaispormestari Anne Sinnemäen (vihr) esittelyssä keskustelun pohjaksi olemassa olevaa pormestarimallia, nuorille omaa osallistuvan budjetoinnin kierrosta ja kunnallispolitiikan yhteisymmärryksen vahvistamista.

Juhlapäätöksellä annettiin 7–19-vuotiaille helsinkiläisille nuorille ilmaisen sisäänpääsy tänä vuonn a Uimastadionille ja Kumpulan maauimalaan, Hakasalmen huvilaan sekä Caisan, Kanneltalon, Malmitalon, Stoan ja Vuotalon valittuihin konsertteihin ja muihin esityksiin.

Kaavamuutoksia ja kouluhanke

Valtuusto hyväksyi toisessa kokouksessaan 22.1. asemakaavan muutokset Käpylään, Malmille, Laajasaloon sekä Vuosaareen. Kaavamuutos mahdollistaa Käpylässä Yhtenäiskoulun laajentamisen, koulutoimen kehittämisen Malmilla kirkkoa vastapäätä olevalla tontilla ja sairaalan laajentamisen, Laajasalossa Sarvaston alueen kehittämisen ja Vuosaaressa kulttuurikorttelin kehittämisen.

Maunulan ala-asteen sekä Månsas lågstadieskolanin hankesuunnitelmat hyväksyttiin. Lisäksi valtuusto siunasi kaupunginhallituksen vastaukset muutamiin valtuutettujen aloitteisiin.

Kaikki päätökset tehtiin yksimielisesti.  Seuraava valtuuston kokous on 5. helmikuuta.

Kutsu muodostamaan uutta listaa kuntavaaleihin

Maanantaina 27.1. järjestetään toinen kuntavaalifoorumi. Rauhanasemalla Pasilassa klo 18 pidettävässä tapaamisessa on tarkoitus sopia uuden vaihtoehdon kokoamisesta kuntavaaleihin Helsingissä. Tilaisuus on kaikille kiinnostuneille avoin.

Valmistelevissa keskusteluissa on ollut mukana toimijoita erilaisista kansalaisliikkeistä ja yli puoluepoliittisten rajojen, Feministisestä puolueen ja SKP:n Helsingin piirin edustajia sekä jäseniä mm. vihreistä, Vasemmistoliitosta, Eläinoikeuspuolueesta ja Asukkaiden Helsinki -verkostosta. Keskusteluissa on suuntauduttu valitsijayhdistysten yhteislistan kokoamiseen yhteisten tavoitteiden pohjalta.