Valtuustoinfo 12/2023

Helsingin kaupunginvaltuustossa 16.8.2023 tapahtunutta

Helsingin valtuusto aloitti syyskautensa  kyselytunnilla ja valtuutettujen aloitteisiin annettujen vastausten käsittelyllä. Varsinaisia päätösasioita oli vähän, merkittävin oli Pihlajamäen ostoskeskuksen alueen eteläisen osan asemakaava.

HEKAn vuokrankorotukset

Kyselytunnilla pormestari Juhana Vartiainen (kok) selitteli kaupungin asuntoyhtiö HEKAn korkeita vuokrankorotuksia sillä, että pitkällä aikavälillä vuokrat HEKAssa ovat kohtuulliset. Hän kertoi kaupunginhallituksen konsernijaoston näkevän ongelmana sen, että korkotason nousuun ei ollut varauduttu nostamalla vuokria jo aikaisemmin. Pormestari sivuutti kokonaan ne mahdollisuudet, joita kaupungilla on omistajana järjestää edullisempaa lainoitusta, madaltaa tonttivuokrien tuottotavoitteita, hillitä Helen-yhtiön hintojen nousua ja korjata vuokrien tasausjärjestelmää, jolla HEKAn vuokralaiset maksavat myös osan uusien asuntojen rakentamisen kustannuksista. Hän sivuutti myös sen, että Orpon hallitus valmistelee samaan aikaan asumistuen ja ara-rahoituksen leikkaamista.

HEKAn hallituksen puheenjohtaja Juha Hakola (kok) kehotti vaikeuksiin joutuvia asukkaita hakemaan toimeentulotukea. Otto Meri (kok) tarjosi ratkaisuksi HEKAn vanhojen, ara-sääntelystä vapautuneiden asuntojen myymistä. Osmo Soininvaara antoi tukea pormestarille väittämällä, ettei Helsinki voi HEKAn vuokrille tehdä mitään.

Muuta kyselytunnilla

Kyselytunnilla keskusteltiin myös Orpon hallituksen linjauksiin sisältyvistä ongelmista Helsingille mm. sosiaali-, asunto- ja työvoimapolitiikassa. Itsekin hallitusohjelmaneuvotteluihin kokoomuksen edustajana osallistunut Vartiainen puolusteli mm. hallituksen ohjelmassa esitettyjä sosiaaliturvan leikkauksia ja hyvätuloisten verotuksen keventämistä.

Kolmas kyselytunnin aihe olivat varhaiskasvatuksen byrokraattiset käytännöt lapsia koskevien tietojen ilmoittamisessa ja niiden vähentämisestä sähköisillä palveluilla. Tähän luvattiin lähivuosina korjausta.

Vähän päätösasioita

Kokoukselle oli valmisteltu vähän varsinaisia päätösasioita. Valtuusto päätti eräistä muutoksista lautakuntien kokoonpanoihin, pienistä melko teknisistä täsmennyksistä hallintosääntöön ja siunasi vastaukset muutamiin valtuutettujen aloitteisiin.

Kaupungin tonttien myymistä jatkettiin yksimielisesti myymällä Kalasataman Nihdistä tontti rakennusliike Skanskalle. Pihlajamäen ostoskeskuksen eteläosaan hyväksyttiin uusi asemakaava, joka mahdollistaa uutta liike- ja asuntorakentamista keskukseen, jonka vanhempi osa on jo aiemmin suojeltu kaavalla.

Seuraava valtuuston kokous on keskiviikkona 30.8. Esillä mm. Haagan ympyrän ja Vihdintien asemakaava ja Hanasaaren Energiakorttelin kaava.