Helsingin kaupunginvaltuusto päätti eilisessä kokouksessaan kaupunkistrategiasta, jossa määritellään linjaa koko tälle valtuustokaudelle. Lisäksi listalla oli kyselytunti, kaupunkiympäristötoimialan toimialajohtajan valinta ja mm. vastauksia valtuutettujen aloitteisiin.
Kaupunkistrategia
Kaupunkistrategiasta ei enää tässä kokouksessa keskusteltu, vaan valtuusto äänesti edellisessä kokouksessa strategiasta tehdystä vastaesityksestä ja ponsista. Perussuomalaiset esittivät strategiaan lisättäväksi, että strategiakaudella tulee luopua maahanmuuttajien kotouttamisen toimimattomista politiikkakeinoista luovutaan, ”jos kehitystä parempaan suuntaan ei ole nähtävissä”. Tämä ainoa vastaesitys hylättiin äänin 74-10. Perussuomalaisten lisäksi sitä kannatti vain kristillisdemokraattien edustaja.
Kaupunkistrategian linjauksia muun muassa rakentamisvauhdin kiihdyttämisestä, palvelujen keskittämisestä ja palvelujen määrärahojen alibudjetoimisen jatkamisesta ei kukaan esittänyt muutettavaksi. Olen arvioinut kaupunkistrategiaa kotisivuillani.
Uusi kymp-toimialajohtaja
Kaupunkiympäristötoimialan johtaja Mikko Ahon jäätyä eläkkeelle valittiin uudeksi toimialajohtajaksi diplomi-insinööri Ville Lehmuskoski. Valinta on yllättävä, koska Lehmuskosken kokemus on liikennesuunnittelusta ja HKL:n johtajan tehtävistä. Laajempaa kaupunkisuunnittelun kokemusta ja koulutusta hänellä ei ole. Aika näyttää, millaisen roolin hän ottaa.
Kaupunkisuunnittelun arjesta kertoi valtuustoon Radiokadun asemakaavamuutoksen korjaamisesta Ely-keskuksen oikaisukehotuksen johdosta. Oikaisuvaatimus johtui alueen meluarvioista, joista kaavoittaja ei ollut välittänyt.
Kyselytunti ja aloitteet
Valtuuston kokous alkoi kyselytunnin keskusteluilla varhaiskasvatuksen resursseista, neuvolatilanteesta ja koululääkäritilanteesta. Keskustelussa tuli taas kerran selväksi, että jatkuva määrärahojen alimitoittaminen ajaa kuntien palveluja yhä enemmän kriisiin.
Alibudjetoinnista keskeisessä vastuussa oleva kokoomus tarjosi vastauksena henkilöstöresurssien vähyyteen mm. ostopalveluja ja palveluseteleitä. Ensin siis ajetaan palkat ja työolot sellaisiksi, että henkilöstö väsyy ja tehtäviin on vaikea saada uusia työntekijöitä, ja sitten siirretään palvelujen tarjoajia yksityiselle sektorille.
Valtuusto sai kaupunginhallituksen vastaukset 24 valtuutettujen tekemään aloitteeseen. Eniten keskustelua herätti hyväksytyksi tullut aloite maksuttoman aamupalan tarjoamisesta perusopetuksessa.
Pormestarin talousarvioesitys julkistetaan 21.10. Valtuuston seuraava kokous on 3.11.
Yrjö Hakanen
(Artikkelin kuva Helsingin valtuusto/hel.fi)