Kaupunginvaltuustossa 26.4. tapahtunutta
Helsingin valtuusto hyväksyi asemakaavanmuutoksen, joka mahdollistaa tapahtuma-alueen muodostamisen Suvilahteen. Laajinta keskustelua herättivät nuorten aloitteet ja niihin annetut vastaukset. Paljon enemmän on tapahtunut taas muualla kuin valtuustossa. Kaupungin johtaminen on sekaisin eikä asiaa taida auttaa se, että sotkua selvittämään on kansliapäällikkö palkannut palkkakaaoksen takia eroamaan joutuneen henkilöstöjohtaja Nina Grosin!
Suvilahden tapahtuma-alue
Kalasataman keskuksen ja entisen kaasutehtaan välissä sijaitsevalle alueelle kaavoitettiin alue erilaisten viihde-, kulttuuri- ja liikuntatapahtumien käyttöön. Alueen tapahtuma-areenalle voi järjestää 3000-5000 hengen konsertteja ja tapahtumia, joille ei nyt ole ollut tarjolla tiloja. Rakentamisen aikana isoja festivaaleja, kuten Flow ei voi alueella toteuttaa. Alueelle rakennetaan myös hotelli-, ravintola- ja toimitiloja, joiden tieltä siirretään pois myös skeittareiden itse rakentama ainutlaatuinen skeittialue.
Sami Muttilainen (vas, sit) ehdotti esityksen hylkäämistä. Hänen mielestään sijoittajille annettava maa-alue kaventaa mahdollisuuksia järjestää alueella festivaaleja ja kulttuuritoimintaa. Hän muistutti, että alueelle olisi voinut tulla Elävän musiikin yhdistykselle luvattuja tiloja, mutta ne eivät nyt toteudu. Muttilaisen hylkäysesitystä ei kannatettu, vaikka moni muukin totesi alueelle osoitettavan liikaa lisää rakentamista ja muuta kuin kulttuuritoimintaa.
Nuorten aloitteet
Valtuusto sai tiedoksi nuorten viime vuoden jälkimmäisellä puoliskolla jättämiin aloitteisiin annetut vastaukset. Nuorten melko vähäistä luottamusta aloitteisiin kuvaa se, että aloitetta oli tehty vain yhdeksän. Alueellisia ongelmia ilmentänee aloitteiden painottuminen Kannelmäen-Malminkartanon alueelle. Valtuuston hyväksymässä ponnessa edellytetään nuorten aloitteiden toteuttamiseen erillistä rahoitusta.
Uusi varapuheenjohtaja
EU-tehtäviin siirtymisen takia valtuustosta eron pyytäneen Pilvi Torstin tilalle valtuuston toiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Ville Jalovaara (sd). Torstin tilalle valtuutetuksi nousi varasijalta Thomas Wallgren.
Seuraava valtuuston kokous on 10.5.
YRJÖ HAKANEN