Valtuustoinfo 5/2023

Kaupunginvaltuustossa 15.3.2023 tapahtunutta

Helsingin valtuuston eilisen kokouksen merkittävimmät päätökset koskivat kaavoitusta. Lisäksi päätettiin mm. Kontulan pelastusaseman uudisrakennuksesta.

Hermanninrannan ja muita kaavoja

Valtuusto hyväksyi yksimielisesti Hermanninrantaan asemakaavan, joka mahdollistaa noin 5 500 asukkaan asuinalueen rakentamisen Kalasataman ja Arabianrannan väliin. Kaava merkitsee mm. rantapuiston rakentamista, yhdeksää asuinkorttelia, puurakentamista, koulua, kahta päiväkotia ja urheilukenttää. Rantapuisto tehdään vetsille joutomaalle ja siinä kokeillaan uudenlaista puistorakentamista. Alueen liikenneratkaisujen osana on raitiolinjan rakentaminen Kalasatamasta Vallilanlaakson kautta Pasilaan. Keskustelua käytiin lähinnä pienveneiden asemasta, josta hyväksyttiin Björn Månssonin (Rkp) ponsi asian selvittämisestä.

Konalaan hyväksyttiin niin ikään yksimielisesti asemakaava, joka mahdollistaa kauppakeskus Ristikon lähellä olevan toimitila-alueen muuttamisen asuntokäyttöön. Alueella nyt olevat rakennukset puretaan.

Myllypuron keskustassa olevalle toimistorakennusten alueelle hyväksyttiin uusi asemakaava. Sen perusteella toimitiloista osa voidaan muuttaa asunnoiksi ja alue voidaan rakentaa ”tehokkaammin”.

Kontulan pelastusasema ja muita päätöksiä

Valtuusto hyväksyi hankesuunnitelman, jolla Kontulan pelastusasemalle tehdään Itä-Helsinkiä palveleva uudisrakennus. Sen kustannusarvio on 13 miljoonaa (alv 0%).

Englantilaisen koulun säätiölle myönnettiin lainan takaus koulurakennusta varten.

Petrus Pennasen (Rkp, sit) aloitteeseen annetussa vastauksessa luvattiin ryhtyä julkaisemaan kaupungin johtoryhmän kokousmuistiot.

Seuraava valtuuston kokous on 5. huhtikuuta.

Lapinlahden entisen sairaalan alueen tulevasta käytöstä on kaupunkiympäristötoimiala valmistellut yhteistyössä kiinteistösijoitusyhtiö Nrepin kanssa toimintakonseptin luonnoksen. Siihen voi ottaa kantaa Kerro kantasi kyselyssä. Toivottavasti mahdollisimman moni ottaa kyselyssä kantaa sen puolesta, että Lapinlahden mielenterveys-, kulttuuri- ja kansalaistoiminta voivat jatkua eikä rakennuksia anneta NREPille tai muulle kaupalliselle bisnekselle.

YRJÖ HAKANEN

(Kuva hel.fi)